Tarina rakkaudesta (rakkauskirje)
Muistan kun tapasimme Kehrääjänkujalla maaliskuussa.
Se luminen ja pitkä kuja oli talvella Hämeenlinnan kaunein.
Muistan miten oranssi ja päärynän muotoinen kampauksesi keräsi kuuraa hengityksestäsi.
Se hetki oli kuin Kokemäenjoen rannalla asuvan maalarin maalauksesta.
Oi Erin!
Rakkaudella,
Lauri Tähkä
p.s. Muistathan katsoa seuraavan The Voice of Finlandin?
maanantai 30. tammikuuta 2012
Tehtävä 1
En ole koskaan ollut hyvä kirjoittaja. Ala-asteella kirjoitin vain heppatarinoita ja ne olivat tosi huonoja ja siksi sain niistä huonoja numeroita. Tai sitten opettaja ei vain ymmärtänyt hevostarinoiden päälle mitään.
Jos saan itse päättää kirjoittamisen aiheen, niin silloin tekstiä syntyy helpommin. Vihaan sitä, kun on vain jokin tietty aihe, josta täytyy kirjoittaa. En jaksa kirjoittaa mitään analyysia kirjasta, jonka lukeminen oli täyttä tuskaa. Kuitenkin onnistuin siinä joten kuten. Teksin lukeminen meni osittain hyppien. Muuten olisin kuollut kesken lukemisen, jos näin en olisi tehnyt. En viitsi mainita kirjaa nimeltä, koska kirjan haukkuminen saattaa saada joissain henkilöissä aikaan vihan tunteita...
Ilmottauduin kurssille sen takia, että kirjoitushaluni lisääntyisi. Näin voi käydä, mutta voi käydä myös niin että lukeminen ja kirjoittaminen käyvät entistäkin epämiellyttäväksi. No ei kai sentään.
Nyt tuli aika lyhyt teksti, mutta varmasti sen takia kun aloin kiireessä tätä kirjoittamaan. Unohdin tehtävän täysin! Anteeksi!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)